perjantai 6. tammikuuta 2012

Kuinkas sitten kävikään?


Joulumuistoja 2011: Milka, Selja, Lumi ja joulupukki :)

Ihan aluksi: hyvää alkanutta vuotta kaikille! Meillä uusi vuosi alkoi melko vauhdikkaasti - tapahtumia on riittänyt ja toivottavasti tänä vuonna tapahtuu lisääkin ainakin penturintamalla. Myös Helmin kanssa haluaisin kiertää veteraanikehiä ja Murrelle pitäisi haalia näyttelytulokset - siinäpä tälle vuodelle suunnitelmia. 

Paljon on ehtinyt tapahtua viimeisten viikkojen aikana. Aloitan aikajärjestyksessä eli kerron ensin Lumin astutuksesta. Olin löytänyt sille ihanan nuoren uroksen, jonka luona vierailimme pari kertaa joulun aikaan. Astutus ei kuitenkaan onnistunut ja miettimiäni varauroksia ei ollut käytettävissä, joten mitäs sitten: meidän oma Murre! Totesin, että se sopii sukunsa puolesta Lumille ja sukutaulussa yhdistyy kivasti Tingan ja Helmin linja, ja myös muuten Murre ja Lumi täydentävät toisiaan ulkomuodon puolesta, molemmilla on mahtavat luonteet ja tosi hyvät värit, joten miksei voisi kokeilla. Niinpä Murre pääsi harjoittelemaan sitä mistä se on jo 8 kk ikäisestä asti haaveillut ;-). Kovasti pojalla intoa olikin ja Lumi antoi kärsivällisesti pikkumiehen harjoitella. Niin siinä sitten kävi, että meidän pikku Murre astui ensimmäisen morsiamensa 1 v 2 kk iässä. Hieno poika! Astutuksen jälkeen Murre rauhoittui ihan täysin eikä enää höyrynnyt Lumin perään, joten uskoisin, että ajoitus oli oikea. Nyt vaan jännätään tuleeko pentuja! Kumma kyllä miten eri tavalla se jännittääkin, kun isäkandidaatti on oma nuori pojankoltiainen! Lumi on tarkoitus käyttää ultrassa tammikuun lopulla.

Murre ja Lumi Kalajoella mökkilomalla, missä olimme joulunalusviikolla.

Lumi lähti hieman ennen uutta vuotta omaan kotiinsa Kajaaniin, ja me vietimme uudenvuodenaattoa ystäväperheemme kanssa. Koirat söivät herkkuluitaan kodinhoitohuoneessa ja käviväthän nuo välillä aidatulla pihallakin vaikka naapurin pihalla paukkui ja välkkyi - Ninja vähän haukahteli, Murre ei ollut moksiskaan.

Uudenvuodenyönä vieraiden lähdettyä huomasin, että Helmi tärisi. Ajattelin, että se on hermostunut jatkuvasta paukkeesta. Seuraavana päivänä lenkiltä tultuamme se tärisi edelleen, ja mittasin siltä lämmön: 39,9. Ihmettelin myös, mistä lattialle oli tullut verta. Tutkin Ninjan: ei juoksua. Tutkin Helmin: takapää oli turvoksissa, mutta eihän Helmi normaalisti juoksuaikana tiputa, hämmästelin. Seuraavana aamuna soitin eläinklinikalle. Hoitaja sanoi, että lämpö voi joskus liittyä juoksun alkamiseen, kun hormonitoiminta käynnistyy. Niinpä sovimme, että katsomme vielä seuraavaan päivään, muuttuuko Helmin tilanne.

No, Helmi vain makasi eteisen puusohvan alla, tärisi ja läähätti. Se alkoi olla todella väsynyt, voipunut ja kipeän oloinen. Tiistaina vein sen klinikalle tutkittavaksi. Helmi ultrattiin ja sillä todettiin vuotava märkäkohtu. Onneksi kohdunsuu oli auki ja neste kohdusta pääsi tulemaan ulos. Koska Helmin yleiskunto oli kuitenkin ihan hyvä (se söi normaalisti eikä pahoinvoinut, oli kyllä tosi väsynyt), eläinlääkäri sanoi, että varataan sille leikkausaika mahdollisimman pian, mutta päivystysleikkauksena ei kuitenkaan tarvinnut ruveta operoimaan. Kohdunpoisto tehtiinkin sitten seuraavana päivänä, keskiviikkona. Olin joka tapauksessa suunnitellut leikkauttavani Helmin, mutta en ollut vielä ehtinyt sitä tehdä, kun tämä nartun pahin vitsaus sitten toteutui. Onneksi tilanne huomattiin ajoissa eikä se päässyt sen pahemmaksi. Nyt Helmin toipuminen on lähtenyt hyvin sujumaan ja se alkaa olla oma itsensä, toki vain on rauhallisesti otettava kunnes haava paranee.Toivottavasti me saamme nyt pitää Helmin vielä pitkään ilonamme!

Samoihin aikoihin tämän Helmin sairastumisen kanssa juttelin hiljattain rakkaan koiraystävänsä menettäneen ystäväni kanssa. Olin jo aiemmin miettinyt, että haluaisin jotenkin auttaa ystävääni uuden koiran hankkimisessa. Hän kun kertoi niin valtavasti kaipaavansa ja päivittäin itkevänsä edesmennyttä koiraansa, niin sanoin, että siihen surusta yli pääsemiseen on olemassa vain yksi lääke, uusi koira. Koska ystäväni ei pystynyt ottamaan pentua, ehdotin hänelle, että hän voisi ottaa minulta Murren tai Ninjan luokseen asumaan. Mietimme asiaa ja tulimme siihen päätökseen, että Murre sopisi hänen kaverikseen varmasti hyvin. Sopeutuvaisena, hyväluonteisena ja kilttinä herrasmiehenä se varmasti viihtyisi ystäväni kanssa kaupungissa. Olin aikaisemminkin pohtinut tällaista ratkaisua, mutta en ollut uskaltanut ajatella sitä pitemmälle siksi, että epäilin lasten pistävän niin kovasti vastaan, Murre kun on varsinkin Milkalle kovin rakas. Kuitenkin kun selitin Milkalle, miten paljon iloa Murre Hannalle tuottaa ja että se tulee meille välillä, Milka hyväksyi asian helposti. Nämä meidän lapset ovat tottuneet siihen, että koiria välillä lähtee ja pentuja myydään - sitä on elämä koirankasvattajan perheessä.

Murre pysyy siis minun omistuksessani mutta asuu Hannan luona Iisalmessa. Jos sitä tarvitaan astutushommiin tai se tarvitsee hoitopaikkaa, otamme sen meille. Minä käytän sitä myös näyttelyissä ja Hanna luultavasti alkaa harrastaa sen kanssa muuta, ainakin jonkin verran tokoa. Murrea siis odottavat ihan uudet seikkailut ja varmasti elämänsä suurin ja tärkein tehtävä, ystävänä oleminen! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti